Idolsin elokuun koelaulukiertueelle osallistui kaikkiaan 1300 laulajakokelasta ympäri Suomen. Ensimmäiseen Idolsiin verrattuna koelauluun osallistui tänä vuonna kaksi kertaa enemmän innokkaita laulajia. Tuomaristo karsi jatkoon 71 laulajaa. "On kutkuttavaa nähdä, kuinka jatkoon päässeet laulajat skarppaavat tulevaisuudessa", tuomariston puheenjohtaja Kim Kuusi sanoo. Tuomari Jarkko Valtee uskoo vakaasti, että tasoltaan kirjavassa laulajajoukossa on mukana myös helmiä: "Muutama laulaja on tehnyt minuun todella suuren vaikutuksen."
Jatkoon päässeet laulajat kohtaavat tuomarit ja toisensa uudelleen muutaman viikon kuluttua niin sanotun teatteriviikonlopun aikana. Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa pidettävissä karsinnoissa muodostetaan pienryhmät, ja finaalipaikasta pääsee kisaamaan viikonlopun päätteeksi 25 Idols-kokelasta.