Pirkanmaan liitto verotoimistojen yhdistämisestä: Toiminnot järjestettävä asukkaiden luontaisen kulkemisen mukaisesti
Pirkanmaan liitto on antanut Sisä-Suomen verovirastolle lausunnon Pirkanmaan verotoimistojen yhdistämisestä. Liitto edellyttää, että verohallinnon toiminnot järjestetään asukkaiden luontaisen päivittäisasiointi- ja työssäkäyntisuuntautumisen mukaisesti maakunta- ja seutukuntapohjalle. Luoteis-Pirkanmaan seutukuntaan on jäämässä vain Ikaalisten toimipiste. Seutukunnan palvelutarpeet kuitenkin Pirkanmaan liiton mukaan edellyttävät, että vaihtoehtona selvitetään viranomaisten yhteisten palvelupisteiden hyödyntämistä.
Pirkanmaan vuoden 2020 tavoitteellisessa palvelukeskusverkossa on valtakunnanosakeskus Tampereen lisäksi 14 kaupunkikeskusta, eli Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Lempäälä, Mänttä, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Toijala, Valkeakoski, Vammala, Virrat ja Ylöjärvi.