Tänä vuonna omenasta saadaan normaalia parempi sato. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että ammattiviljelmiltä kerätään syksyn kuluessa 4-5 miljoonaa kiloa omenia. Määrä on kolmanneksen enemmän kuin tavallisena satovuotena. Kotipuutarhoilla satotilanne ei ole aivan yhtä hyvä kuin ammattiviljelmillä, sillä monien kotipuutarhojen kiusana on tänä vuonna ollut omenarupi.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaan ja Satakunnan kartoilla varoituksia: Puuskaista tuulta 20 m/s ja lumisateita
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakasta viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeliä heikentävät lumisateet.
Pirkanmaalle ennustetaan kelirikosta keskimääräistä
Alueellista vaihtelua on paljon.
Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti
Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.
Seuraava:
Ujula aloittaa Huittisten kaupunginjohtajana
Edellinen:
Jätepisteiden siivottomuus pännii