Kolme liukkaasta kelistä johtunutta raskaan liikenteen ojaanajoa työllisti Vammalan poliisia keskiviikkoaamuna Punkalaitumella. Kanteenmaantiellä suistui linja-auto ojaan. Bussissa ei ollut matkustajia. Poliisi kävi aamupäivän aikana selvittelemässä myös kahden kuorma-auton ojaanajoja.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaan ja Satakunnan kartoilla varoituksia: Puuskaista tuulta 20 m/s ja lumisateita
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakasta viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeliä heikentävät lumisateet.
Pirkanmaalle ennustetaan kelirikosta keskimääräistä
Alueellista vaihtelua on paljon.
Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti
Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.
Seuraava:
Herra Hakkaraisen avoimet ovet olivat menestys
Edellinen:
Nyrkki heilui Vammalassa