Tiistai 25.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Like osaksi Otava-konsernia

Viihdeuutiset

Liken kirjakustantamisen liiketoiminta siirtyy ensi vuoden alussa Otavan tytäryhtiön omistukseen. Like kuitenkin jatkaa toimintaansa itsenäisenä kustannusosakeyhtiönä toimitiloissaan Helsingin Kruununhaassa.

Otavan toimitusjohtajan Antti Reenpään mukaan Liken kustannustoiminta täydentää erinomaisesti Otavaa. "Likellä on hyvä maine ja osaaminen uusia alueita tutkivana ja omaa tinkimätöntä, kantaaottavaa linjaansa noudattavana kustantamona. Sitä arvostavat niin lukeva yleisö kuin kirja-alan ammattilaisetkin, ja tämä vahva linja jatkuu", Reenpää kertoo.

Liken toimitusjohtajana aloittaa vuoden alusta fil.maist. Päivi Isosaari, joka on toiminut eri tehtävissä Otavassa, viimeksi markkinointipäällikkönä. Liken henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakauppa ei koske Liken kolmea kirjamyymälää Helsingin Vuorikadulla, Kiasmassa ja Ateneumissa.

Vuonna 1987 perustettu Like julkaisee tänä vuonna noin 150 uutta kirjanimikettä. Otava on Reenpään suvun omistama perheyhtiö ja se on kustantanut kirjoja 115 vuotta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: