Lauantai 15.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Ensio Härkösen mahtavat tyypit galleriaK:ssa

Uutiset

Arkistokuva 130

Huittislaisen galleriaK:n marraskuun taiteilija on kankaanpääläinen Ensio Härkönen. Hän on parisen vuotta tehnyt hitsaamalla peltisiä hahmoja.

"Haluan tehdä aiheet ja ideani kolmiulotteiseksi. Tahdon päästä kiinni muotoon, haluan kääntää ja vääntää", kertoo Ensio Härkönen. Taiteilija toteaa töidensä nousevan lapsuuden muistoista, sillä hän ammentaa aiheita 1960- ja 1970-lukujen katukulttuurista. "Töissäni esittäytyy myös futurismi sekä näkyjä sarjakuvista ja elokuvista", hän luettelee. "Kliseet ja ikonit syöpyivät mieleeni poikasena. Nyt vanhempana päätin työstää ne pois mielestäni. Esittävyys tekee asiat näkyviksi", Härkönen jatkaa.

Ennen peltihahmoja kuvanveistäjä Härkönen valikoi yksityiskohdan ja teki siitä suurennoksen. Puusta hän esimerkiksi veisti huoneen korkuisia kenkiä. "Vähitellen se alkoi tuntua liian yksinkertaiselta. Halusin tehdä jotain kokonaisempaa. Tahdoin tehdä ihmisen", Ensio Härkönen sanoo.

Materiaalin vaihtaminen on Härköselle helpompaa kuin aihemaailman muuttaminen. "Vieläkin tuntuu, että etsin toisenlaista materiaalia, jonka kautta löydän uutta. Pelti on minulle oikotie. Voisin muovata savea samalla tavalla, mutta nyt yksinkertaistan tekovaiheita", kuvanveistäjä kertoo. "Mietin paljon myös hahmon rytmiä ja dynamiikkaa."

Ensio Härkönen on syntynyt Iisalmessa vuonna 1960. Hän valmistui Kankaanpään taidekoulun kuvanveiston osastolta vuonna 1990. Härkönen on ollut mukana yhteis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 1988. Julkisia teoksia hänellä on kolme Kankaanpäässä.

Kuva: galleriaK. Ensio Härkönen ja hahmot galleriaK:ssa aseMalla. Alkuperäinen kuva avautuu, kun klikkaat pikkukuvaa.

Ensio Härkösen veistoksia 2.-20.11. galleriK:ssa aseMalla, Torkinkatu 3, Huittinen. Avoinna ke-pe klo 12-18, la-su klo 12-16.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: