Vammalan seudun työvoimatoimiston johtaja Soili Paavilainen on jäämässä eläkkeelle. Räväkän ja ennakkoluulottoman johtajan läksiäisiä vietettiin lähes sadan yhteistyökumppanin voimin sambatunnelmissa. Entiset ja nykyiset työkaverit olivat järjestäneet läksiäisiin hauskaa ohjelmaa. Paavilaisen viimeinen työpäivä ennen vuosilomia oli viime viikon torstai. Virallisesti eläkepäivät koittavat helmikuun alussa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaan ja Satakunnan kartoilla varoituksia: Puuskaista tuulta 20 m/s ja lumisateita
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakasta viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeliä heikentävät lumisateet.
Pirkanmaalle ennustetaan kelirikosta keskimääräistä
Alueellista vaihtelua on paljon.
Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti
Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.
Seuraava:
Marraskuussa isoja muutoksia kehätien työmaalla
Edellinen:
Rukkaset talveksi naulaan Mouhijärven entisellä kaatopaikalla