Syyssateet ovat nostaneet Satakunnassa nopeasti järvien vedenkorkeuksia ja jokien virtaamat ovat muutaman päivän aikana kasvaneet huomattavasti. Paikoin on kahden viimeisen vuorokauden aikana satanut jopa 50 millimetriä. Normaalisti osa sateena tulevasta vedestä imeytyy maaperään, mutta jo viime viikon sateet kyllästivät maaperän ja täyttivät ojat. Mikäli sateet jatkuvat, ennustaa Lounais-Suomen ympäristökeskus Satakunnan suurten järvien saavuttavan tulvakorkeuden tulevan viikonlopun aikana.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Potilaat tyytyväisiä Pirkanmaan hyvinvointialueella, 134 000 vastaajaa kertoi näkymyksensä
Kommentoi
Kiitosta ja moitteita kertyi samoista asioista.
Muistolan koulun väistötilojen hankesuunnitelma valtuuston käsittelyyn toukokuussa
Tilanne oli esillä kaupunginhallituksessa.
Sastamalan henkilöstö palkitaan, yksi vastaan
Tilinpäätös on ennakoitua parempi.
Siemeniä sinkoavaa vieraslajia kitkeään Kokemäellä
Kaupungissa on vireillä hanke vieraslajien hävittämiseen.
Sastamalasta ja Säkylästä lentopallon C-nuorten SM-finaaleihin
VaLePa ja Säkylän Urheilijat lopputurnauksiin.
Seuraava:
Viitasaari jatkaa Virkistysalueyhdistyksen puheenjohtajana
Edellinen:
Seutuvaraus käyttöön Pirkanmaan kirjastojen verkkopalvelussa