Sunnuntai 23.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joutsenten reitin ja TE-keskuksen rahoituskiista ratkesi

Uutiset

Joutsenten reitti ry ja Pirkanmaan TE-keskus ovat päässeet yksimielisyyteen rahoituskiistassaan. TE-keskuksen toimittaman muistion mukaan "TE-keskuksen niukat henkilöresurssit hidastivat rahoitushakemusten käsittelyä lähes koko ohjelmakauden. Tästä johtuen vuosittain toimintaryhmien puoltovaltuudeksi siirretty määräraha ei tullut sidotuksi täysimääräisesti kaikkina ohjelman toteuttamisvuosina". Vuoden lopussa maa- ja metsätalousministeriö nollasi käyttämättä jääneen määrärahan. Tästä huolimatta raha laskettiin mukaan Joutsenten reitin kokonaisrahoituskehykseen, minkä vuoksi TE-keskuksen seuranta osoitti yli 200 000 euroa suurempaa puoltovaltuutta kuin todellisuudessa voitiin hankkeisiin sitoa.

Lopulta Joutsenten reitti ja TE-keskus keskustelivat täysin eri luvuista ja keskinäinen luottamus katosi. TE-keskus kompensoi menetettyjä varoja kahdella puoltovaltuuden lisäyksellä, jolloin todellisuudessa päästiin lähelle Joutsenten reitin ja TE-keskuksen aiesopimuksen lukuja. TE-keskuksen seurannan mukaan Euroopan unionin ja valtion 2,2 miljoonan euron kokonaispotista on jäänyt saamatta 27 000 euroa, mikä johtuu EU-osuuksien ennenaikaisesta loppumisesta.

Parhaillaan selvitellään Joutsenten reitin puoltamien, mutta ilman rahoitusta jääneiden hankkeiden kustannusten korvaamista. Punkalaitumen kunta on jättänyt valituksen vastaanottokeskuksen Työ kohtaa tekijänsä -hankkeen hylkäämisestä.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: