Valtuusto silotteli koulujen lakkauttamista: Honkola ja Jokisivu jatkavat 1.8.2007 saakka
Äetsän kunnanvaltuuston talousarviokokous maanantaina alkoi jännittyneesti. Sähkökatkon pimentämälle kunnantalolle valtuuston otti vastaan yksinäinen mielenosoittaja, jonka mielestä kunnan markkinoiminen kouluilla on ollut pettämistä. Itse kokous alkoi saada farssin piirteitä, kun salissa leijui lähes käsinkosketeltava epätietoisuus tehdyistä päätöksistä. Pariin otteeseen valtuusto palasikin vatvomaan jo kiinni lyötyjä asiakohtia, jotta yhteisymmärrys löytyi.
Kunnanhallituksen antama vastaus Timo Nurmen (sd) aloitteeseen herätti kokouksessa ensimmäiset intohimot. Nurmi esitti aloitteessaan kunnanhallitukselle, että kunnanvirasto pidettäisiin alkuvuonna suljettuna kaksi päivää viikossa ja kunnanhallituksen jäsenten kokouspalkkiot puolitettaisiin. Aloitteen Nurmi oli jättänyt talousarviokäsittelyn ulkopuolella, joten aloite käsiteltiin valtuustossakin erillisenä pykälänä. Kunnanhallitus torjui valtuuston hyväksyttäväksi tulleessa vastauksessaan henkilöstön asemaan puuttumisen ja totesi, että kunnan talous on vakaa. Nurmi piti aloitteensa tueksi pitkän puolustuspuheen, jossa hän muun muassa kummasteli kunnan taloustilanteesta annettua tietoa. "Eikö talous olekaan kriisissä?" Nurmi kysyi. Kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila selvitti, että vastauksessa on keskitytty nykytilanteeseen. "Kuluvan vuoden talous on lievästi alijäämäinen. Lomautuksilla ei tasapainoteta taloutta", Mäki-Tanila totesi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauli Pietilä (kesk) vakuutti, että henkilökunta pidetään töissä. "Muut keinot käytetään ensin", Pietilä sanoi.
"Optimismia on haluttu ja sitä on talousarviossa", totesi talousarviokäsittelyn avannut kunnanjohtaja Mäki-Tanila. Yhtenä valopilkkuna ja vetovoimatekijänä hän näki Äetsän Vetykylän, jonka toimitilojen rakentamisesta käydään parhaillaan neuvotteluja. Talousjohtaja Riitta Hietala löi pöytään kymmenen vuoden historiatiedot ja totesi, että Äetsän kunnan väestökehitys on laskeva.
Äetsä halutaan pitää itsenäisenä
Valtuustoryhmien puheenjohtajien puheenvuoroissa korostui halu säilyttää Äetsä itsenäisenä kuntana. "Verorasituksen tie näyttää kuljetun loppuun", sanoi ryhmäpuheenvuorot avannut keskustan Hannu Toivonen. Sosiaalidemokraattien Reino Nummi arvioi, että talousarvio on parantunut merkittävästi alkusyksystä. "Kuntaliitokset on meidän osaltamme tehty", kiteytti Nummi ryhmänsä yhteisen kannan. Kokoomuksen Jukka Pusa ei talousarviosta ruusuja ojentanut. "Tyytyväinen tulokseen ei voi olla. Tulopuolella ollaan toiveiden varassa", Pusa totesi. "Ainoaa todellista itsenäisyyttä on taloudellinen itsenäisyys", hän muistutti. Vasemmistoliiton Liisa Myllyniemi suhtautui nihkeästi ajankohtaiseen keskusteluun kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta.
Taloutta tasapainotettu optimistisella arviolla
Kunnanhallituksen siunaamaa positiivista arvioita verotulojen kertymisestä hämmästeltiin valtuuston kokouksessa useassa puheenvuorossa. Taloutta on tasapainotettu optimistisella arviolla, johon monen usko tuntui olevan heikko. Kunnanhallituksen edustajat ja kunnanjohtaja Mäki-Tanila ovat olleet hyvin varovaisia arviosta lausuessaan.
Siloteltu sanamuoto hurmasi valtuuston
Honkolan ja Jokisivun koulujen kohtalo kiteytyi kunnanvaltuustossa uuteen sanamuotoon. Päätökseksi tuli, että koulut jatkavat 1.8.2007 saakka. Päätös syntyi yllättäen ilman äänestystä. Sirkka-Liisa Pusa (kok) teki esityksen, että koulujen lakkauttamisesta poistettaisiin päivämäärä ja kouluverkkoselvitys päivitettäisiin ensi vuonna. Esitys jäi kuitenkin lopulta ilman kannatusta, kun lakkauttamisen tilalle löytyi siloisempi sanamuoto. Sirkka-Liisa Pusa jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
Jokisivun asunnon remontirahat leikkikenttiin
Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Saini Peltonen (kok) kummasteli talousarviossa Kiikan lääkäritalon kunnostukseen korvamerkittyä määrärahaa. Hän muistutti, että kunta on teettänyt puolueettoman selvityksen eri vaihtoehdoista. Sen mukaan talon korjaaminen on yhtä kallista kuin uuden rakentaminen. Terveydenhuollon palvelujen järjestämistä on myös pohdittu työryhmässä, jonka mietintöjä ei vielä ole kunnolla käsitelty. Äänin 11-16 potista poistettiin korvamerkintä.
Saini Peltonen esitti myös, että Jokisivun koululla olevan ison asunnon remontoimisesta luovuttaisiin. Koulu myydään, kun koulun toiminta loppuu. Remonttiin oli varattu 15 000 euroa, mutta kokouksessa jäi epäselväksi olisiko rahalla saatu juuri mitään aikaiseksi. "En usko, että 15 000 eurolla asunto remontoidaan", totesi tekninen johtaja Kaarlo Kauppinen. Kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila kertoi, että optimistisessa summassa on luotettu Jokisivun kyläseuran talkooapuun. Remonttia perusteltiin Kiikan puolen vuokra-asuntopulalla. Lopulta remonttiraha poistettiin äänin 11-16. Potti siirtyi Juha Sarellin (sd/sit) esityksen ja uuden äänestyksen siivittämänä leikkikenttien kunnostamiseen lukemin 12-15.