Vammalan kaupungin kotisivuilla voi nyt seurata Vammalan ja Suodenniemen yhdistymisprosessin etenemistä. Esimerkiksi hankkeen ohjausryhmän pöytäkirjat ovat sivustolta ladattavissa. Vammalan ja Suodenniemen on tarkoitus yhdistyä vuoden 2007 alussa. Yhdistymisen esiselvitystyön ohjausryhmä kokoontuu tänään Vammalassa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Saskyn alijäämäinen budjetti kääntyi tilinpäätökseen lähes 1,2 miljoonaa plussalle
"Tulos kertoo henkilöstön sitoutuneisuudesta ja yhteisestä ponnistelusta talouden tasapainottamiseksi", kiittää kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti.
Tytti Pihlajamäki pyrkii tangokuningattareksi: Äänestys käynnissä, katso esitys
Ammattilaisraati valitsi jatkoon lähes 300 laulajan joukosta.
Kelan hallitus ei esitä Arto Satosta pääjohtajaksi
Sastamalalaisen työministerin valinta virkaan on näyttäytynyt julkisuudessa kutakuinkin varmana.
Kirsi Varhilan seuraajaksi 15 hakijaa
Satakunnan hyvinvointialuejohtaja on määrä valita 5. toukokuuta.
Seuraava:
Valtuusto silotteli koulujen lakkauttamista: Honkola ja Jokisivu jatkavat 1.8.2007 saakka
Edellinen:
Kakkostiellä kaksi ulosajoa maanantaina