Keskiviikkoiltana kahdeksan korvilla Huittisissa Risto Rytin kadulla henkilöauto törmäsi suojatiellä olleeseen vanhempaan naiseen. Sahkon suunnasta ajanut vuonna 1979 syntynyt mies ei havainnut riittävän ajoissa katua ylittänyttä vuonna 1926 syntynyttä naista. Jarrutuksesta ja väistöliikkeestä huolimatta auton etuosa osui jalankulkijaan. Nainen kaatui törmäyksessä katuun ja loukkaantui pään seudulle. Hänet vietiin ambulanssilla Satakunnan keskussairaalaan Poriin. Sekä mies että nainen ovat paikkakuntalaisia. Auton etuosa vaurioitui törmäyksessä. Kokemäen poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vamman tuottamuksena.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaan ja Satakunnan kartoilla varoituksia: Puuskaista tuulta 20 m/s ja lumisateita
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakasta viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeliä heikentävät lumisateet.
Pirkanmaalle ennustetaan kelirikosta keskimääräistä
Alueellista vaihtelua on paljon.
Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti
Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.
Seuraava:
Vesilahden S-market aukesi
Edellinen:
Posti Pirkanmaan matkapalvelukeskuksen operaattoriksi