Vammala ja Suodenniemi kysyivät alueen seurakunnilta, järjestöiltä, yhdistyksiltä ja kylätoimikunnilta näkemyksiä kuntien yhdistymisestä sekä sen vaikutuksista. Yleisesti vastauksissa todettiin, että kuntien yhdistymisellä ei ole juurikaan vaikutusta yhdistysten ja järjestöjen toimintaan. Myönteisinä asioina mainittiin mahdollinen oman yhdistyksen jäsenmäärän kasvu ja toiminta-alueen laajeneminen. Kuntien yhdistymisellä ei nähty olevan kielteisiä vaikutuksia yhdistysten toimintaan. Kuntien tasavertaiseen asemaan yhdistymisessä, alueiden kehittämiseen yhdistymisen jälkeen, palvelutason säilymiseen, tieyhteyksien parantamiseen ja yhdistysten toimintaedellytysten säilymiseen toivottiin kiinnitettävän huomiota.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sastamala Gregorianan Michael Fieldsille Vanhan musiikin teko -palkinto
Kommentoi
Festivaalin ohjelmisto heijastelee taiteellisen johtajan laaja-alaista osaamista, herkkää intuitiivista kykyä rakentaa kokonaisuuksia ja saattaa yhteen erilaisia taiteilijapersoonallisuuksia.
Nanna Talvitie ja Elli-Saara Etelä ehdolla Läpimurtopelaajaksi
Esiraati valitsi pelaajat äänestykseen runkosarjan perusteella.
VaLePalle tappio puolivälierien avauksessa: "Kävellen ei voida voittaa"
TUTO Volley oli vahvempi 3-1.
Saskyn alijäämäinen budjetti kääntyi tilinpäätökseen lähes 1,2 miljoonaa plussalle
"Tulos kertoo henkilöstön sitoutuneisuudesta ja yhteisestä ponnistelusta talouden tasapainottamiseksi", kiittää kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti.
Seuraava:
Lehto jatkaa Tapparan maalivahtina
Edellinen:
Ellivuoressa mutkamäkeen Tapanina