Plussalta pakkaselle ja päinvastoin heitellyt sää on hankaloittanut rinteiden lumetusta Ski Ellivuoressa Vammalassa. Perheen pienimpien iloksi laskettelukeskuksen lastenrinne aukeaa lauantaina. Myös vuokraamo, kahvio ja hiihtokoulu palvelevat.
Ski Ellivuoressa toivotaan, että Vanhan Ellin lumetusta päästäisiin jatkamaan viikonloppuna. Päärinne on tarkoitus saada auki viimeistään ensi viikon lauantaina. Vanhasta Ellistä on nyt lumetettu noin 70 prosenttia. Tykit ovat töissä myös hotellin puolella olevissa rinteissä.