Huittisten Huhtamossa marraskuussa tehty asuntomurto on selvinnyt. Asunnosta vietiin muun muassa koruja. Poliisin esitutkinnassa kävi ilmi, että murtoon syyllistyi 60-vuotias helsinkiläismies. Asunnosta anastettu irtain omaisuus on jäänyt kokonaisuudessaan kateisiin. Miestä epäillään törkeästä varkaudesta. Asia on siirtymässä syyteharkintaan.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Korona- ja influenssarokotusten ajanvaraus laajentui: Näin toimitaan Sastamalassa ja Punkalaitumella
Kommentoi
Ajan voivat varata yli 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat.
Kännönvuoren vessat suljettiin Huittisissa ilkivallan takia
Tapahtumia järjestävät voivat tarvittaessa tilata ovien avauksen.
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
Seuraava:
Kurkkulaulua ja polskaa Äetsän kansanmusiikkitapahtumassa