Vammalan teatterin kevään ensi-ilta Inishmaanin Rampa kertoo elämästä irlantilaisella Inishmaanin saarella. Suljetun kyläyhteisön harvoissa nuorissa herää toivo päästä pois saarelta, kun maisemiin saapuu amerikkalainen filmiryhmä, joka tarvitsee paikallista väkeä elokuvaansa. Jatkuvaan kiusaamiseen ja pilkantekoon kyllästynyt orpo Billy alkaa myös haaveilla Amerikasta. Atlantin taakse hän joutuukin matkustamaan, jotta löytää sen, mikä elämässä on tärkeää.
Inishmaanin rampa on Martin McDonaghin käsikirjoittama. Lontoossa vuonna 1971 syntynyt McDonagh on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu näytelmäkirjailija, jonka vanhemmat ovat kotoisin Irlannista. Inishmaanin rampa on Aran-saarille sijoittuvan näytelmätrilogian ensimmäinen osa. Se sai kantaesityksensä Lontoon National Theatressa vuonna 1997. Vammalan teatterille Inishmaanin ramman ohjaa Jari Lehto.
+ Vammalan teatteri: Inishmaanin rampa. Ohjaus: Jari Lehto. Ensi-ilta Sylvään koululla perjantaina 23.3.2007, kello 19.00.