Maanantaina iltapäivällä Kiikoisissa Huhtatiellä kävi kahdessa asunnossa pariskunta kauppaamassa lakanoita. Toisesta asunnosta kaupustelijat veivät 40 euroa rahaa ja toisesta yrittivät anastaa lompakon. Pariskunta oli ilmeisesti liikkeellä vanhalla farmariautolla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Kommentoi
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
VaLePa voitti Hurmoksen rutiinilla: "Ei tarvinnut aivan kaikkia mehuja puristaa"
Passari Matthew Carcia jakoi hyökkäysvastuuta samaan tyyliin kuin kauden avauksessa.
Hankkija toimittaa jatkossa kaikki peltokasvien siemenet Alastarolta
Siemenkeskuksen laajennustyöt ovat valmistuneet.
Seuraava:
Eura ja Kiukainen valmistelevat kuntaliitosta
Edellinen:
Murtautujan saalis viinaa ja tupakkaa