Vammalaan on haettu kahta uutta taksilupaa. Nykyisin kaupungin keskustan taksiasema on 16 taksin asemapaikka ja haja-asutusalueella toimii 12 taksia. Entisen Suodenniemen alueella takseja on kuusi. Kaupunginhallitus päättänee maanantaina puoltaa molempia lupahakemuksia, koska Vammalassa on tarvetta lisätä taksien määrää.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kännönvuoren vessat suljettiin Huittisissa ilkivallan takia
Kommentoi
Tapahtumia järjestävät voivat tarvittaessa tilata ovien avauksen.
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
VaLePa voitti Hurmoksen rutiinilla: "Ei tarvinnut aivan kaikkia mehuja puristaa"
Passari Matthew Carcia jakoi hyökkäysvastuuta samaan tyyliin kuin kauden avauksessa.
Seuraava:
Kirjallisuuskerhot ja lukupiirit tapaavat Vammalassa
Edellinen:
Öisiä varkauksia Huittisissa