Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Perjantai 4.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Hyvä turvallisuusimago on kilpailutekijä

Uutiset

Vammalan kihlakunnassa laaditaan parhaillaan turvallisuussuunnitelmaa. Työn ohjausryhmä ja alatyöryhmät kokoontuivat viime viikolla yhteiseen keskustelutilaisuuteen, jossa kartoitettiin kunkin työryhmän työn etenemistä.

Syrjäytymisen ehkäisemisen työryhmä pitää avainasiana syrjäytymisen varhaista tunnistamista ja asioihin puuttumista. Syrjäytymistä aiheuttavat muun muassa työttömyys, köyhyys, eriarvoisuus, ulkomaalaisten puutteellinen kotouttaminen, sairaudet, päihteet sekä vammaisuus.

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn työryhmän tavoitteena on saada aikaan toimintoja, jotka koskevat suoraan asukkaita ja jotka ovat vuosittain toistuvia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi palotarkastukset, valistus, neuvonta ja koulutus sekä riskikartoitukset.

Liikenneturvallisuustyöryhmä on listannut ongelma-alueita, joita tulisi saada parannettua. Tällaisia toimenpiteitä vaativia ja kärkihankkeiksi nostettavia asioita Vammalan alueella ovat kohtaamisonnettomuudet päätiellä, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden onnettomuudet asutuskeskuksissa, päihdeonnettomuudet, ammattiliikenteen onnettomuudet, liian suuri ajonopeus sekä liikenneonnettomuuksien vakavuuden lieventäminen.

Rikosten ennalta ehkäisyn kannalta tärkeää on syrjäytymisen ehkäisy ja hyvä sosiaalinen turvallisuus. Muita rikoksia ennalta ehkäiseviä tekijöitä ovat korkea kiinnijäämisriski, rikosten nopea selvittäminen ja rangaistusten nopea toimeenpano. Tärkeää on myös erilaisilla teknisillä ratkaisuilla toteutettu rikosten ennaltaehkäisy.

Yritystoiminnan turvallisuus on paitsi kansallinen myös alueellinen kilpailuetu, joka voi olla peruste sijoittua paikkakunnalle. Työturvallisuus on myös tärkeätä. Riski joutua väkivallan kohteeksi on lisääntynyt erityisesti palvelualoilla. Elinkeinoelämän ja viranomaisten välinen yhteistyö on nähty tarpeelliseksi liittää osaksi paikallista turvallisuussuunnitelmaa.

Hyvä turvallisuusimago on kunnalle tärkeä kilpailutekijä. Turvallisen kunnan on helppo houkutella uusia asukkaita ja yrityksiä kuntaan.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: