Kirjailija ja toimittaja Matti Röngän kansainvälinen voittokulku jatkuu. Rönkä voitti kirjallaan Ystävät kaukana parhaalle pohjoismaiselle dekkarille myönnettävän Lasiavain-palkinnon. Matti Rönkä on ensimmäinen suomalainen, joka palkinnon on voittanut.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kännönvuoren vessat suljettiin Huittisissa ilkivallan takia
Kommentoi
Tapahtumia järjestävät voivat tarvittaessa tilata ovien avauksen.
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
VaLePa voitti Hurmoksen rutiinilla: "Ei tarvinnut aivan kaikkia mehuja puristaa"
Passari Matthew Carcia jakoi hyökkäysvastuuta samaan tyyliin kuin kauden avauksessa.
Seuraava:
Topi Sorsakoski ja Agents palaavat yhteen
Edellinen:
Uuden levyn julkaiseva Kirsi Ranto säveltää ja sanoittaa