Valkoinen joulumaa

Kun joulupuiden oksat täyttyy untuviin,
käy luokse jouluaamun rauha, hiljaisuus.
Ja äitimaa saa peitteen uuden, valkean,
voi vanha vuosi jäädä alle nukkumaan.
Jos voisi hiutaleet nuo kerran luoda maan,
miss aina sydän voisi hohtaa valkeaa?
Ja missä kynttiläit lois hehkun kirkkaimman,
nuo silloin alleen peittäis varjon tummankin.

Taas hetken levähtää voi sydän pienoinen
ja laulaa joululaulun vanhan, kaihoisan.
Jos laulu ystäväni voisi tavoittaa,
se jakais lämpöään kuin liekki kynttilän.
Vois hehku karkoittaa taas varjot kauas pois,
niin kultaa kirkkaammankin välkkeen nähdä vois.
Ois joulumaani silloin aina valoisin,
se loistais kirkkaammin kuin hanki valkoisin.

Kun joulutähti kirkkain hohtaa ikkunaan,
nään joulupuuni luona valon taivaisen.
Taas lämmin joulumuisto syntyy uudelleen,
soi joulumaani kiitostansa ainiaan.
Ja silloin hiutaleita sataa sydämiin,
jo niiden luona hohtaa meri kynttiläin.
Kuin enkeli ois tuonut joulun sydämeen,
ja ikuisesti sieltä jakais lahjojaan.

Hugo Holvi