Kunnanhallituksissa reilu kolmannes ensikertalaisia
Alle kolmikymppiset heikoiten edustettuina.
Suomen kunnanhallitusten jäsenistä 36 prosenttia on hallitustyöskentelyn ensikertalaisia. Lähes 80 prosentissa hallituksista on miesenemmistö. Hallitusten jäsenistä naisia on keksimäärin 46 prosenttia. Parhaiten edustettuina ovat 50-64-vuotiaat ja huonoiten alle 30-vuotiaat.
Kuntaliitto suosittelee kaikille kunnanhallituksille, että ne määrittelisivät työskentelynsä pelisäännöt ja laatisivat työohjelman. "Hyvän hallitustyön periaatteisiin kuuluvat myös kokous- ja työskentelymenettelyihin sekä viestintään ja arviointiin liittyvät pelisäännöt. Sääntöjen ja suunnitelmien sopiminen on erityisen tärkeää, kun suuri osa hallituksen jäsenistä on ensikertalaisia", sanoo Kuntaliiton kehitysjohtaja Kaija Majoinen.
Tiedot pohjautuvat Kuntaliiton kyselyyn ja oikeusministeriön ehdokasrekisteriin.