Sunnuntaina iltapäiväkahden aikaan poliisi pysäytti Kokemäellä katsastamattoman henkilöauton, jonka kuljettaja paljastui rattijuopoksi. Vuonna 1966 syntynyt mies puhalsi alkometriin 0,74 promillea. Hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa, joista kaksi oli lapsia.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi Pirkanmaalla
Kommentoi
Sosiaalihuollon palveluja uudistetaan asiakaslähtöisempään suuntaan.
Apetit ja Ella Junnila jatkavat monivuotista yhteistyötä
Sopimus kantaa seuraaviin kesäolympialaisiin.
Virolaisen yhtyeen loppuunmyyty konsertti avaa Sastamala Gregorianan
Ohjelmassa on viiden päivän aikana yhteensä kaksikymmentä tapahtumaa.
Korven uimapaikalla jälleen uiminen sallittu Säkylässä
Uudessa näytteessä uimaveden laatu täytti vaatimukset.
Polsun sillan rakentaminen käynnistyy Köyliössä
Nykyinen on töiden ajan käytössä.
Seuraava:
Tuli tuhosi siitoskanalan Paneliassa
Edellinen:
Tuomaankirkko toi joulun Sastamalaan