Opettaja vai vanhempi?

Kolumni

Tanja Kallio

Sohaisen isolla tikulla ampiaispesää ja kuulen jo melkoista surinaa. Teen sen kuitenkin.

Minulla ei ole omia lapsia, mutta mielipide on. En ole – vielä – pätevä luokanopettaja, mutta mielipide minulla on edelleen. Ja kerronkin sen nyt. Viime aikoina on mediassa ollut puhetta ja kirjoittelua opettajan velvollisuuksista ja vanhempien vastuusta. Myös siitä, mikä lopulta on opettajien tehtävä ja siitä mitä vanhemmat haluaisivat opettajien tehtäviin kuuluvan, on keskusteltu melkolailla.

Mielestäni lapsen suihkussa käyminen kuuluu vanhemmille. Opettajan tehtävänä on kertoa miksi liikuntatunnin jälkeen tulee käydä suihkussa ja suoda siihen mahdollisuus. Jos lapsi ei kuuntele kotona vanhempiaan, niin vanhemmat eivät voi sysätä vastuuta opettajalle ja pyytää häntä välittämään viesti lapselle. Tässä tilanteessa vanhempien on syytä katsoa peiliin ja miettiä hetki, mistä johtuu, ettei lapsi kuuntele. Opettajan ja kodin tehtävä on kasvattaa, mutta erilailla. Parhaita tuloksia saadaan joustavalla yhteistyöllä.

Vapaa kasvatus ei aina ole se toimivin. Jossain vaiheessa tarvitaan auktoriteettia ja lapsen ei kuulu olla se, joka kertoo kaapin paikan.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top