Syksykö? Kylmäkö?

Kolumni

Tanja Kallio

Kuulin tuossa taannoin, että ulkona olisi kylmä? Niin taitaa olla, mutta siellähän on syksy. Se kuuluu asiaan, että kesän jälkeen tulee syksy ja ilma kylmenee.

Olemme saaneet nauttia ihanan lämpimästä kesästä, jonka aikana ovat ihmistomumajan lämpöakut latautuneet. Vaatekerrasto on ollut ohutta ja kevyttä, ei ole pitkähihaista tarvinnut paljoakaan esiin kaivella. Kuten totesin, jokaisen kesän jälkeen edessä on syksy, jolloin ilmat kylmenevät. Se tulee yhtä varmasti kuin talvi syksyn jälkeen. Kuitenkin tuntuu, että yhtä yllärinä vuodenajat ihmisille saapuvat joka vuosi. Sillä urputus kylmästä on kova.

Minä huomasin syksyn saapuneen kylmenneen ilman lisäksi kellertyvistä lehdistä. Kohta vaahterat ovat kirkuvissa, ihanissa väreissä, vesisade piiskaa ikkunoita ja pienet syysmyräkät heittelevät lehtiä ilmassa. Syksyn mukana tuleva kylmempi ilma saa ihmisen kaivamaan lämpimämmät vaatteet kaapista ja laittamaan kesävaatteet odottamaan aikaa parempaa. Mikä on sen hienompaa kuin pitkän T-paitakauden jälkeen heittää huppari tai neule päälleen ja farkut jalkaan ilman suurempaa läkähtymistä. Sadeiltana voi katsella pimeään ja nauttia vaikka lämmittävän rommitotin syksyn kunniaksi.

Syksy on tullut. Ja on viileää. Se on vaihteeksi kivaa. Te, jotka haluatte lämmintä, tehkää aamukampa kesään tai lähtekää etelään, sillä tämä kylmyys kestää hetken jos toisenkin.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top