Kuoroon

Kolumni

Tanja Kallio

Olen viimeksi laulanut ryhmässä eli kuorossa vuonna 2008, kun olin artistikoulutuksessa. Sitä ennen lauloin kuorossa, kun olin lukiossa. Siitä on tovi. Lauloin lapsi- ja nuorisokuorossa enimmäkseen hengellistä tuotantoa ja artistikoulutuksessa iskelmää sekä suomipoppia. Eli skaalaa löytyy.

Nyt olen astumassa kuoromaailmaan takaisin, ainakin hetkeksi. Ja tälläkin kertaa laulamaan hengellistä sekä kevyttä musiikkia. Vielä kuukausi sitten en laulanut missään kuorossa, mutta viikon päästä laulan kolmessa. Opettajaksi opiskellessani olen päättänyt ottaa lukujärjestykseeni jotain, mistä pidän. Ja jos laulamisella saa opintopisteitä, niin mikäs siinä. Ja toisaalla vanha kuoroporukka suunnittelee uudelleenkokoontumista. Olen laulanut ja muistellut vanhoja kuorolauluja ja todennut, etten enää tiedä mikä ääniala olen.

Kun laulaa yksin, on tottunut siihen, että suurin piirtein kaikki menee niinkuin itse haluaa. Ja kun on solisti, niin saa laulaa vähän omalla mielikuvituksella höystettynä. Kuorossa kaikki kuitenkin on toisin. Sitä täytyy hillitä hieman itseään, kuunnella muita ja olla tietoinen, että muut kuuntelevat myös sinua. Kuorossa laulamisessa on omat, hienot, haasteensa, mutta niin paljon positiivista, että se kannattaa. Ja sitten, kun seinä välillä tuntuu tulevan vastaan, ei auta muu kuin mennä kotiin, vetää ovi kiinni, ottaa mikrofoni ja laulella itsekseen taustan kanssa.

Kolme koulun kuorotuntia takana. Nyt alkaa pikkuhiljaa muistumaan mikä siinä ärsytti. Mutta myös huomaa, mikä siinä oli niin kivaa. Ja kun on porukka laulutaidon omaavia kasassa, niin laulu kuin laulu onnistuu. Ainoastaan se uskomaton toistojen määrä saa aikaan sen, että loppupäivän hyräilee kappaletta mielessään ja loppuillasta kiroaa sen biisin jo maan rakoseen.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top