Poliisi lopetti Urjalan hometalojupakan tutkinnan

Uutiset

Samuli Kinnari

Urjalan kunnan viranhaltijoita ei epäillä virkarikoksesta hometalojupakassa. Kolme valtuutettua jätti poliisille kirjallisen tutkintapyynnön viime marraskuussa.

Kunnan vuokrataloyhtiö oli helmikuussa 2009 solminut yksityishenkilön kanssa vuokrasopimuksen asunnosta. Vuokralainen oli alkuvuodesta 2010 ottanut yhteyttä kuntaan kosteusvaurion vuoksi. Kunta korvasi vuokralaiselle asian johdosta aiheutuneita kuluja.

Tutkintapyynnön mukaan talossa aiemmin olleen vuokralaisen vuokrasopimukseen oli kirjattu lausuma, jonka mukaan vuokralainen on tietoinen talon saunaosaston kosteusongelmista, tiedostaa niihin liittyvän terveydellisen riskin ja käyttää kyseisiä tiloja omalla vastuullaan. Tällainen lausuma puuttui uudesta  vuokrasopimuksesta.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Esitutkinnassa selvisi, että talossa oli tehty remonttia ennen kumpaisenkin vuokrasopimuksen solmimista sekä kevättalvella 2010 asunnontarkastus, jolloin kosteusongelmat havaittiin ja korvausprosessi käynnistyi. Vuokralainen reklamoi asiasta vasta noin vuoden asumisen jälkeen. Poliisin mukaan kunnan edustajat ovat toimineet riittävällä huolellisuudella, eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top