Satakunnan Kansan painaminen siirtyy Tampereelle
Alma Media lopettaa Porin painon. Yhtiö vähentää päättyneiden yt-neuvottelujen myötä yhteensä 54 henkilötyövuotta.
Alma Median paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy irtisanoo Porin painosta 32 henkilöä. Yhtiö on päättänyt lopettaa painon tammikuun 2012 loppuun mennessä. Syynä on yleinen painotoiminnan tehostaminen ja Satakunnan Kansan päätös siirtyä tabloidiformaattiin.
"Porin painossa ei olisi ollut mahdollista painaa tabloidimuotoista lehteä ilman lisäinvestointeja", sanoo Alma Manun toimitusjohtaja Helvi Liukkaala. Porin painoon investoiminen ei olisi ollut taloudellisesti mielekästä, koska Alma Media on parhaillaan uudistamassa Tampereen lehtipainoa. "Porin painon sulkeuduttua Satakunnan Kansa painetaan Tampereella", sanoo Liukkaala.
Jakelutoiminnasta Alma Manu vähentää 29 henkilötyövuotta Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Lisäksi yhtiön johdosta irtisanotaan yksi henkilö.
Huhtikuussa käynnistyneiden ja nyt päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä oli Alma Manun Porin ja Tampereen painojen sekä Satakunnan ja Pirkanmaan alueiden jakelutoiminnan koko henkilöstö, eli yhteensä noin tuhat henkilöä. Yhtiö vähentää yhteensä 54 henkilötyövuotta. Osa irtisanottavista työsuhteista on osa-aikaisia.