Sastamalan uuden kaupunginjohtajan pestin pituus puhutti
Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymishallituksessa esiintyi halua valita uusi kaupunginjohtaja määräajaksi. Keskusteluissa vilahteli seitsemän vuoden pesti. Äänin 10-7 uusi kaupunginjohtaja kuitenkin valitaan virkaan toistaiseksi.
Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymishallituksessa esiintyi halua valita uusi kaupunginjohtaja määräajaksi. Keskusteluissa vilahteli seitsemän vuoden pesti. Pormestarimalli ei kuitenkaan yhdistymishallitusta debattiin sytyttänyt.
Määräaikaista täyttöä perusteltiin muun muassa työelämän muuttumisella. Toistaiseksi valittavaa kaupunginjohtajaa kannattaneet arvelivat, että määräaikaiseen virkaan ei saada riittävän hyviä hakijoita.
Esityksen viran määräaikaisesta täyttämisestä teki Merja Helander ja sitä kannatti Eveliina Asikainen. Hannu Pohjanen esitti asian jättämistä pöydälle, mutta kannattamattomana esitys raukesi.
Äänin 10-7 yhdistymishallitus päätti, että kaupunginjohtajan virka täytetään toistaiseksi. Toistaiseksi valittavan kaupunginjohtajan kannalla olivat Olavi Isonokari, Päivi Rasimus, Elina Kimpanpää, Sini Lahtinen, Päivi Pelttari, Jukka-Pekka Selin, Marko Suoniemi, Jouko Väissi, Erkki Välimäki ja Jari Andersson. Määräikaisen kaupunginjohtajan valintaa kannattivat Marja Ahola, Eveliina Asikainen, Juhani Hakasuo, Merja Helander, Hannu Pohjanen, Mauri Salminen ja Esa Virtanen.
Sastamalan nykyinen kaupunginjohtaja Paavo Salli on jäämässä ensi kesänä eläkkeelle.