Mela vaatii Sastamalalta sataatuhatta euroa takaisin

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamalan kaupunki on Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen laskelman mukaan saanut perusteetta valtionkorvausta yhteensä 96 919 euroa vuosina 2009-2011. Mela katsoo, että Sastamalan kaupungin kirjanpitoon on sisältynyt kustannuksia ja paikallisyksikkö on antanut lomituspalveluja, joiden ei voida katsoa olevan lomituspalveluasetuksen mukaisesta opastuksesta aiheutuneita.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos on tehnyt kaikkia paikallisyksiköitä koskevan selvityksen maatalouslomitusta koskevien opastuspäivien käytöstä. Sastamalan kaupungin mukaan Melan suosituksessa ei ole tarkasti määritelty opastuspäivien lukumäärää eikä ajankohtaa vuosina 2009-2011. Mela on ohjeistanut opastuspäivien käytöstä kirjeellään vasta vuoden 2011 keväällä. Opastuspäivät laskeva tilastoajo tuli käyttöön viime vuonna.

Sastamalan lomitusyksikkö järjestää lomituspalvelut Hämeenkyrössä, Ruovedellä, Ikaalisisissa, Nokialla, Virroilla, Sastamalassa ja Ylöjärvellä. Lomitusyksikkö käsittää 410 tilaa, 620 lomitettavaa maatalousyrittäjää sekä 150:n vakituisen maatalouslomittajan lisäksi lähes 300 tuntipalkkaista lomittajaa. Vuosittain kertyy noin 33 500 lomitettavaa työpäivää.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Sastamalan kaupunki on esittämässä, että takaisinperintä jätetään kokonaan perimättä. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top