MAINOS

Jo yli 40 tapahtumaa kiinnitetty Kokemäenjoki-päiviin

Uutiset

Samuli Kinnari

Äetsän riippusilta

Äetsän riippusilta.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu toimii avoimina ovina Kokemäenjoelle. “Tapahtumia löytyy jokaiseen makuun”, iloitsee Kokemäenjoki-päivien projektikoordinaattori Tiina Hämäläinen.

Kesän Kokemäenjoki-päivien valmistelu etenee. Tähän mennessä tapahtumia on Sastamalasta, Huittisista, Kokemäeltä, Harjavallasta ja Hämeenkyröstä ilmoitettu mukaan yli neljäkymmentä. Oletettavasti niiden määrä tulee vielä kasvamaan.

Kokemäenjoki-päivien tapahtumia julkistetaan netissä kesäkuun alussa. Muutamia maistiaisia tarjonnasta on kuitenkin jo kerrottavana.

Sastamalassa on luvassa sekä livemusiikkia että suuret kylämarkkinat. Pehulan Patsaspuistossa järjestetään useampikin tapahtuma. Huittisissa avoinna on rantakahviloita ja -ravintoloita sekä mahdollisuus kokeilla SUP-lautailua eli seisoen melomista. Kokemäellä uistellaan kilpaa sekä tehdään löytöjä maalais- ja käsityömarkkinoilta. Harjavallassa on vesihiihtokilpailut, avoimet ovet museoissa, urkumusiikkia, koko perheen tempputapahtuma ja rantaravintolassa liveiltoja. Hämeenkyrössä katsellaan koskinäytöstä, pannaan sahtia SM-tasolla, juhlitaan Hämysvestareita ja taitetaan historiallinen Pyhän Henrikin vaellusmatka veneillä.

“Lähes kaikki viikonloppuna järjestettävät tapahtumat ovat maksuttomia, mikä kertoo toimijoiden suuresta sydämestä”, sanoo Tiina Hämäläinen.

Kokemäenjoki-päivät kokoaa hanke, joka käynnistyi viime vuoden lopulla. Jokaisella paikkakunnalla järjestettiin kaksi aloituspalaveria. “Näin ensimmäisellä kerralla ilmaan heitetyt villitkin ideat saatiin toisella kierroksella konkreettisiksi”, Tiina Hämäläinen kertoo. Jo ensimmäisten infotilaisuuksien osallistujamäärät kertoivat, että hanke ja sen tuottama tapahtumakokonaisuus kiinnostavat. “Esimerkiksi Sastamalan tilaisuuteen saapui yli 40 henkilöä”, Hämäläinen laskee.

Hanketta rahoittavat Leader-ryhmät Joutsentenreitti ja Karhuseutu. Kuntarahoittajia ovat Sastamala, Huittinen, Kokemäki, Harjavalta ja Hämeenkyrö.

Kokemäenjoki-päiviä vietetään 2.-4. elokuuta.

· · · · · · · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top