Sastamalan hallitus ei lämmennyt yhdistysten kiinteistöverovapaudelle

Uutiset

Samuli Kinnari

Kaupunginhallitus pääsi Sastamalassa jälleen ottamaan kantaa yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöverotukseen. Hallitus päätti äänin 2-11 olla esittämättä yleishyödyllisille yhteisöille omaa kiinteistöveroprosenttia.

Sastamalassa ei ole ollut aikaisemminkaan erikseen määrättynä omaa kiinteistöveroprosenttia yleishyödyllisille yhdistyksille. Kaupunginjohtaja ei esittänyt prosentteihin muutoksia kuluvaan vuoteen verrattuna.

Keskustan Taina Niemi ehdotti, että yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentiksi määritellään 0 prosenttia. Häntä kannatti kristillisdemokraattien Jukka-Pekka Selin. Äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla olivat keskustan Pertti Hakanen ja Pauli Mäkelä, sosialidemokraattien Heljä Leppäniemi ja Ilmari Nurminen, kokoomuksen Taru Kaaja, Päivi Pelttari, Marko Suoniemi ja Jari Andersson, vasemmistoliiton Leena Saarela, sekä perussuomalaisten Aatto Liukko-Sipi ja Maire Villo.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Aiemmin kaupunki on muun muassa saanut kyläyhdistyksiltä anomuksia, joilla on haettu vapautusta kylätalojen kiinteistöveroista.

Veroprosentteihin viimeisen sanan sanoo kaupunginvaltuusto.

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top