Sokerijuurikkaat kohta kylvetty Satakunnassa
Sateet, säiden kylmeneminen ja yöpakkaset hidastivat merkittävästi kylvöjen etenemistä, mutta työt ovat Etelä-Suomessa vielä noin viikon tavanomaista aikataulua edellä.
Sateet, säiden kylmeneminen ja yöpakkaset hidastivat merkittävästi kylvöjen etenemistä, mutta työt ovat Etelä-Suomessa vielä noin viikon tavanomaista aikataulua edellä. Tilojen väliset samankin alueen sisällä ovat kuitenkin suuret.
Satakunnassa on jo ehditty kylvää noin 70-95 prosenttia kevätviljoista. Viimeisiä sokerijuurikkaita kylvetään parhaillaan. Kevätrypsin kylvöjä aloitellaan.
Syysviljojen talvituhot näyttävät jäävän vähäisiksi. Tavanomaista heikkokuntoisempia ruiskasvustoja kuitenkin on tavattu Satakunnassa ja osassa Pirkanmaata.