Punkalaitumella koirapuisto esille keskustan kehittämisen yhteydessä
Koirapuiston rakentamisesta on Punkalaitumella tehty kuntalaisaloite.
Koirapuiston rakentamisesta on Punkalaitumella tehty kuntalaisaloite.
Esityksen mukaan koirapuisto tukee eri ikäisten ihmisten verkostoitumista, harrastusta ja yhteistoimintaa. Puiston viereen on ehdotettu myös pientä harjoitusaluetta, joka muun muassa mahdollistaisi ohjatun koulutuksen järjestämisen.
Aloitteessa mainitaan noin puolen hehtaarin aidatun koirapuiston kustannusarvioksi 10 000 – 15 000 euroa.
Punkalaitumen kunnanhallitus päätti, että koirapuiston rakentaminen otetaan esille keskustan kehittämishankkeen yhteydessä.