Joulu saapuu Sastamalaan
Sastamalassa vietetään joulunavausta Vammalassa lauantaina 29. marraskuuta. Joulupukki on Zetorin puikoissa ja kaupunkijuna puksuttaa.
Sastamalassa Vammalan alueen kauppiaat sekä Sastamalan Seudun Yrityspalvelu ja Vammalan yrittäjät tuovat joulun kaupunkiin lauantaina 29. marraskuuta. Tuolloin vietetään joulunavausta.
"Joulutempaukseen on lähtenyt taas mukaan suuri määrä eri alojen kauppiaita ja yrittäjiä", kertoo tapahtumatuottaja Saana Ollila. "Päivän aikana joulunavauksessa mukana olevat liikkeet ovat avoinna kello 16 saakka", hän vinkkaa.
Liikkeestä toiseen on helppo kulkea Vammalan Yrittäjien tarjoamalla kaupunkijunalla, joka kulkee juna-asemalta Roismalaan ja takaisin, kyytiin voi hypätä reitin varrelta. Matkalla saattaa myös nähdä Zetorilla ajavan joulupukin.
Joulun saapumista juhlitaan myös ilotulituksella Vammalan torilla kello 16.20 alkaen.
Tempauksessa mukana olevissa liikkeissä voi osallistua arvontaan 29.11.-23.12.