Torstai 6.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Pohjois-Satakuntaan poikkeuslupa karhun kaatamiseksi

Uutiset

Karhukanta on vahvistunut viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi.

Suomen riistakeskus on myöntänyt kannanhoidollisen poikkeusluvan yhden karhun kaatamiseksi Satakunnan pohjoisosista. Karhukanta on vahvistunut viimeisen vuosikymmenen aikana läntisessä Suomessa merkittävästi.

Satakunnassa karhuhavaintojen määrä on lisääntynyt huomattavasti, lähinnä Kokemäenjoen pohjoispuolisella aueella. Vuosikymmen sitten karhuhavaintoja kirjattiin vuosittain noin 50, kun viime vuosina määrä on ollut jo yli 200 havaintoa vuosittain. Myös karhupentueista on tehty havaintoja.

Valtio on viime vuosina korvannut Satakunnassa karhujen aiheuttamia vahinkoja mehiläistaloudelle yli 20 000 eurolla vuosittain. Kannanhoidollinen pyynti pyrkii osaltaan vähentämään myös mehiläisvahinkoja.

Poikkeuslupa yhden karhun kaatamiseksi on myönnetty pohjoissatakuntalaisten metsästysseurojen noin 300 000 hehtaarin yhteislupa-alueelle, johon kuuluu myös Lavian seudun riistanhoitoyhdistys.

Karhunmetsästysaika alkaa 20. elokuuta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: