Pajurannalle Italian mestaruus ja EM-hopea
"Todella loistavaa! Ihan huippu juttu, että voitin Italian mestaruuden, mutta hieman tietysti kaivelee, kun EM-sarjassa jäi yksi sija parannettavaa", kertasi iloinen Juuso-Matti Pajuranta Trofeo Abarthien kauden päätösosakilpailun jälkeen Misanosta.
Trofeo Abarthien kauden päätösosakilpailu ajettiin Italian Misanossa. Sastamalalainen Juuso-Matti Pajuranta nappasi Italian mestaruuden ja EM-hopean.
Perjantain vapaissa harjoituksissa rata oli märkä. Juuso-Matti Pajuranta kaasutti lupaavasti kolmanneksi. Lauantaiaamuna taivas avautui Misanossa taas kirkkaana ja edessä oli kuivan kelin aika-ajo sekä ensimmäinen kilpailulähtö. Aika-ajossa Pajuranta kaasutteli tiukasti neljänneksi. Illan kilpailussa hän puristi itsensä kolmanneksi ja oli hetkellisesti kiinni jopa voittotaistelussa ennen kuin se tyrehtyi epäonnistuneeseen ohitusyritykseen.
Sunnuntain kilpailulähtöön kohdistuivat suuret paineet. EM-sarja varmistui jo lauantaina Ruotsin Niklas Liljalle, mutta hopea ja Italian mestaruus olivat vielä avoinna.
Kun lauantain kahdeksan kärki lähtee käännetyssä järjestyksessä oli Juuso-Matti Pajurannan ruutu toiseen kilpailuun numero kuusi. Sastamalalainen nousi lähdössä muutaman sijan, mutta ensimmäisellä kierroksella Alex Campani puski hänet kurvissa ulos ja Pajuranta tippui useamman sijan alaspäin. Hän teki kuitenkin vahvaa nousua ja kipusi taistelemaan tiukasti kolmannesta sijasta Ruotsin Liljan kanssa. Juuso-Matti Pajurannalle kerrottiin varikolta kokoajan tilannetta ja hän tiesi, että myös neljäs sija riittää varmistamaan Italian mestaruuden ja EM-hopean. Näin Sastamalan mies ajoi tarkkaillen maaliin neljäntenä sekä samalla Italian mestaruuteen sekä EM-hopealle.
"Todella loistavaa! Ihan huippu juttu, että voitin Italian mestaruuden, mutta hieman tietysti kaivelee, kun EM-sarjassa jäi yksi sija parannettavaa", kertasi iloinen Juuso-Matti Pajuranta Misanosta.
Italian sarja
Pajuranta 171
Barberini 170
Lilja 169
EM-sarja
Lilja 214
Pajuranta 163
Barberini 148