Väkivaltaa Huittisissa, Kokemäellä ja Säkylässä

Uutiset

Poliisin selviteltäväksi tuli viikonloppuna pahoinpitelyjä.

Huittisissa ravitsemusliikkeessä tapahtui pahoinpitely lauantaina puolenyön aikaan. Punkalaitumelainen vuonna 1984 syntynyt mies löi huittislaista vuonna 1994 syntynyttä miestä olutlasilla päähän. Osapuolet olivat toisilleen tuttuja. Tilanne sai alkunsa suusanallisesta riidasta, jonka yhteydessä huittislainen mies kaatoi olutlasin sisällön punkalaitumelaisen miehen päälle. Tämän jälkeen oluet päällensä saanut mies löi toista miestä lasilla päähän. Lasilla lyönyttä miestä epäillään pahoinpitelystä.

Ravitsemusliikkeen pihassa Huittisissa mies kävi käsiksi naiseen sunnuntain vastaisena yönä baari-illan päätteeksi. Paikkakuntalainen vuonna 1985 syntynyt mies yritti kosketella paikkakuntalaista naista sopimattomalla tavalla. Nainen kehotti miestä lopettamaan ja lisäksi naisen seurassa ollut toinen nainen käski myös miestä lopettamaan. Tämän jälkeen mies tarttui toista naista kädestä sekä kaatoi hänet maahan ja löi kaatumisen yhteydessä muutamia kertoja nyrkillä pään alueelle. Naisen kasvoihin tuli turvotusta lyöntien seurauksena.

Sunnuntain vastaisena yönä Kokemäellä kehkeytyi ravintolaillan päätteeksi nokkapokkaa paikkakuntalaisten miehen ja naisen välille naisen asunnolla. Vuonna 1966 syntyneen miehen ja vuonna 1975 syntyneen naisen suusanallisen riidan yhteydessä mies puristi naista leuasta ja heitteli tavaroita. Nainen pääsi ulos asunnosta. Poliisipartio poisti miehen paikalta, mutta tämän jälkeen hän oli puhelimitse uhkaillut naista väkivallalla. Miestä epäillään lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Varhain sunnuntaina aamukolmen aikaan Säkylässä yksityisasunnossa syntyi riita paikkakuntalaisen avoparin välille. Vuonna 1990 syntynyt mies ja vuonna 1989 syntynyt nainen rikkoivat vuorotellen omaisuutta, minkä päätteeksi mies kävi naiseen käsiksi ja alkoi lyödä tätä. Nainen sai vammoja kasvoihin, reiteen ja käteen.

· · · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
ADVERTISEMENT

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top