Rattijuoppo heittelehti ojaan Kiikoisissa
Miehen auto lähti käsistä sohjoisella tiellä ja päätyi ojaan.
Sastamalassa Kiikoisissa suistui henkilöauto valtatieltä 11 tiistaina illalla. Ulosajo sattui noin kello 19.50. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan kuljettaja oli mahdollisesti päihtynyt.
Paikalla ilmeni, että 1980-luvulla syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies oli ajanut kohti Poria. Auto oli lähtenyt heittelehtimään sohjoisella tiellä, minkä seurauksena se ajautui kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan.
Ensihoidon yksikkö tarkasti kuljettajan kunnon. Hänelle ei aiheutunut jatkohoitoa vaativia vammoja.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Hänet kyydittiin verikokeisiin.