Maanantai 19.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huittinen virittelee tonttikampanjaa lapsiperheiden houkutukseksi

Uutiset

Prosenttialennusta saisi lapsiluvun mukaan.

Rakennussuunnittelu

Tonttien markkinointia ja myyntiä on edistetty Huittisissa kampanjalla. Nyt on vireillä uusi tälle ja ensi vuodelle.

Ajatuksena on antaa tontista kymmenen prosentin alennus jokaista perheessä asuvaa alaikäistä lasta kohti. Kauppahinta olisi kuitenkin vähintään tuhat euroa keskusta-alueella ja sata euroa Vampulassa.

Idea kampanjaan on haettu kaupungistrategiasta. Sen mukaan Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki.

Huittinen kiihdytti tonttikauppaa viime vuonna kolmenkymmenen prosentin alennuksilla. Kampanjan aikana luovutettiin seitsemän omakotitonttia, kuusi teollisuustonttia yksi rivitalotontti, yksi liiketontti ja yksi liiketontin osa. Vuosina 2015-2017 omakotitontteja luovutettiin yksi vuodessa sekä teollisuus- ja liiketontteja yhteensä viisi.

Uusi kampanja on kaupunginhallituksen pohdittavana. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: