Jussi Oittisen broileritilalle ympäristöpalkinto – Säästää 350 henkilöauton vuosipäästöt
Sastamalassa broilerituottaja Jussi Oittisen tilalla suurin osa kanaloiden sähköstä tulee omasta tuulivoimalasta.

Oikealla Taina Hujo-Oittinen ja Jussi Oittinen. Kuvassa myös vuoden tuottajina palkitut Mika, Eija ja Jouni Tuomola Loimaalta, Helena ja Antti Soranta Haapavedeltä sekä Hanna Santakangas-Eskola ja Pekka Eskola Urjalasta.
Sastamalassa broilerituottaja Jussi Oittinen on saanut HKScanin ympäristöpalkinnon. Tunnustus jaettiin nyt ensimmäisen kerran.
Tilan kanaloiden käyttämästä sähköstä suurin osa tulee omasta tuulivoimalasta. Lämmitystä hoidetaan puupellettilaitoksella ja hakelämpölaitoksella, jossa poltetaan lähinnä omasta metsästä saatavaa haketta sekä lisäksi broilerin rehun valmistuksen sivutuotteena tehtaalta ylijäävää kauran kuorta. Myös tilan omat viljat kuivataan kuivaamossa näillä uusiutuvilla energianlähteillä.
Ilman uusiutuvan energian ratkaisuja tilalla jouduttaisiin käyttämään 300 000-400 000 litraa enemmän polttoöljyä ja hiilidioksidipäästöjä muodostuisi noin miljoona kiloa enemmän. Määrä vastaa noin 350 liikenteessä olevan henkilöauton vuotuisia päästöjä.
"Oittisen esimerkki kannustaa tiloja mukaan hiilidioksidipäästöjen alennustalkoisiin. Siirtymällä fossiilisista energialähteistä uusiutuviin on mahdollista vaikuttaa merkittävästi päästöihin", taustoittaa HKScanin yritysvastuupäällikkö Tiina Piilo.