Tiistai 13.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Ratakiskoille laitettu romua Nokialla – Hengenvaarallista leikkiä

Uutiset

Väylä ja poliisi ovat huolestuneita asiattomien oleskelusta junaradalla.

Rautatie.

Rautatie. Kuva: Samuli Kinnari

Nokian Siurossa on nähty kiskoilla sinne kuulumatonta tavaraa.

Väylä muistuttaa, että esineiden laittaminen radalle on ilkivaltaa. Tämä vaarantaa tekijän lisäksi myös ohikulkijat ja junan matkustajat.

Pahimmassa tapauksessa raiteille asetettu esine voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden. Tekijä altistaa myös itsensä suurelle vaaralle.

"Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on myöhäistä. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä", sanoo rautatieturvallisuuden johtava asiantuntija Marko Tuominen Väylästä.

Ilkivalta ja junan alle jääminen eivät ole ainoita riskejä rautatiealueella. Myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Ratapihoilla seisovien vaunujen päälle kiipeäminen on kielletty välittömän hengenvaaran vuoksi.

Aikaisemmin paljastuneissa ilkivaltatapauksissa tekijät ovat monesti olleet nuoria tai lapsia. Väylän lisäksi myös poliisi on huolestunut asiattomien oleskelusta radalla.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: