Teatteria ja musiikkia – Vammalan tori täyttyy Kylämarkkinoista

Jenni Jokinen avaa tapahtuman.

Uutiset

Tapio Riutta

Tapio Riutta juontaa Kylämarkkinat.

Sastamalan kylien vuoden kohokohta on Kylämarkkinat. Tapahtuma on kiertänyt viime vuosina eri puolilla kaupunkia, mutta sunnuntaina 4. elokuuta palataan alkuperäiselle paikalle Vammalan torille.

Mukana on mukava määrä kyliä ja kylien yrittäjiä. Kylämarkkinoiden yksi erityispiirre on alusta alkaen ollut se, että myös ohjelmatarjonta on kylistä. Uutena esiintyjänä on Keikyän Honkolasta Teatteri Korppi, joka esittää katkelman tragikomediasta Selviytyjät. Ohjelma on hyvin musiikillista, sillä lavalla vuoroon pääsevät muun muassa Retrotytöt Lantulasta ja Kiikan Torvisoittokunta.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Lapsille on keppihevosratsastusta ja kasvomaalausta. Torille kurvaavat myös Illon VPK ja Herra Hakkaraisen autona tunnettu Sastamalan kirjastoauto. Markkinat avaa puolilta päivin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jenni Jokinen.

Tapahtuman järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Sastamalan Kylät ja Sastamalan kaupungin hallinnoima seudullinen kyläasiamieshanke. Kylämarkkinat pidetään kahdeksatta kertaa.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top