Piispat kokoustivat jouhevasti Sastamalassa

Uutiset

Arkkipiispa Tapio Luoma

Arkkipiispa Tapio Luoma johtaa piispainkokousta.

Sastamalassa koolla ollut piispainkokous sujui ripeästi. Asioille oli varattu kaksi päivää. Kokous päättyi etuajassa.

Toimikunta on valmistellut asiakirjaa, joka linjaa, miten luterilaisessa kirkossa suhtaudutaan muihin uskontoihin. Piispainkokouksessa luonnos oli ensimmäisen kerran käsiteltävänä.

Monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa nyky-Suomessa kirkolla on entistä enemmän tarvetta uskontojen väliseen yhteistyöhön niin johto- kuin seurakuntatasollakin. Asiakirjan tavoitteena on tarjota erityisesti seurakuntien työntekijöille teologisia näkökulmia ja käytännöllisiä ohjeita toisten uskontojen kohtaamiseen.

Piispainkokous asetti toimikunnan toissa vuonna. Vuosi sitten se sai tehtäväksi valmistella asiakirjaa, joka linjaisi, miten luterilaisessa kirkossa suhtaudutaan muihin uskontoihin.

Tiedoksi piispainkokous merkitsi ammatillisen koulutuksen ryhmän raportin viime vuodelta ja hyväksyi teologikoulutustoimikunnan toimintasuunnitelman ensi vuodelle.

Seuraavan kerran piispainkokous kokoontuu 29. lokakuuta Helsingissä.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top