“Haluamme toimia esimerkkinä” – Vastuullisuus ja paikallisuus tärkeitä Teljänportin uudelle kauppiaalle

Uutiset

Jere Lehto, Teljänportti

Teljänportin uudella kauppiaalla Jere Lehdolla on kalatiskin takaa vankka kokemus.

Kokemäellä Jere Lehto on K-Supermarket Teljänportin uusi kauppias. Hän käy työhön joulukuun alussa.

Jere Lehto on K-kauppias toisessa polvessa. Työuransa hän on tehnyt vähittäiskaupassa.

“Olen aloittanut kesätöissä pullokaapissa, sieltä siirtynyt kassalle ja hyllyttämään. Sen jälkeen tiskin taakse myyjäksi ja nyt viimeiset seitsemän vuotta liha- ja kalamestarina”, Lehto kertoo.

Teljänportti on uuden kauppiaan mukaan jo entuudestaan hienossa kunnossa. Suurimmat panostukset hän tulee tekemään lihaan, kalaan ja tuoreosastoihin. “Paikalliset ja pientuottajat ovat myös tärkeässä osassa valikoimaamme”, lupaa Jere Lehto.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Kauppiaalle on tärkeää, että tuotteet ovat vastuullisia, muun muassa kalat. “Haluamme kauppana toimia esimerkkinä esimerkiksi kierrätyksessä ja ruokahävikin minimoimisessa”, sanoo uusi kauppias.

Jere Lehdon perheeseen kuuluu avopuoliso Lotta. Hän tulee myös mukaan kaupan työhön. Pariskunnan raittiin ilman annoksista pitävät huolen kaksi mäyräkoiraa.

Teljänportin nykyinen kauppias Timo Ojala on siirtynyt Huittisiin K-Supermarket Lautturiin.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top