Pihlajalinna avin päätöksestä: Asetetut vaatimukset on täytetty, linjaus on poikkeuksellisen jyrkkä

Uutiset

Vanhus

Sastamalan Karkussa Ikipihlaja Anneen tehtiin ennalta ilmoittamaton tarkastuskäynti 23. lokakuuta. Valvova viranomainen havaitsi asiakasturvallisuuden vaarantuneen liian vähäisen henkilöstömitoituksen ja lääkitysturvallisuuden poikkeamien vuoksi.

Yksikössä ryhdyttiin Pihlajalinnan mukaan välittömästi korjaaviin toimenpiteisiin. Suunnitelma oli valmis valvontaviranomaisen edellyttämässä aikataulussa tarkastusta seuranneen päivän aamuna.

Pihlajalinna toteaa muun muassa lisänneensä henkilökuntaa. Hoitajalistaukset toimitetaan valvontaviranomaiselle henkilöiden koulutus- ja rekisteröintinumeroilla. Yksikköön tehtiin suunnitelma lääkehoidon saattamisesta vaadittavalle tasolle. Toimenpiteet lääkehoitoon liittyen aloitettiin heti ja toimintamallit korjattiin viranomaisen ohjauksen mukaan. Hoitohenkilöstön lääkeluvat tarkistettiin ja ne saatettiin välittömästi lain edellyttämälle tasolle.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Ikipihlaja Anneen jää viisitoista asukaspaikkaa. Pihlajalinna kertoo järjestävänsä viidelle asukkaalle uuden asumispalvelupaikan mahdollisimman läheltä omaa kotikuntaa tai asiakkaan oman mieltymyksen mukaisesti. Muutot toteutetaan lääkärin johdossa ensi keskiviikkoon mennessä.

Pihlajalinnan käsityksen mukaan päätökselle keskeyttää Ikipihlaja Annen toiminta osittain ei olisi ollut perustetta, koska tarkastuskäynnillä asetetut vaatimukset on täytetty. “Näkemykseni mukaan lupaviranomaisen linjaus on poikkeuksellisen jyrkkä. Olemme yhtä mieltä ensimmäisellä tarkastuskäynnillä todetuista puutteista. Omavalvontamme ei toiminut niin kuin pitää tässä yksittäisessä tapauksessa ja lähdimme välittömästi korjaaviin toimiin ja niitä jatketaan edelleen”, sanoo yhtiön operatiivinen johtaja Teija Kulmala. Yksikön toiminnasta on nimetty vastaamaan ikäihmisten palveluiden laatujohtaja Arja Laitinen.

Pihlajalinna toteaa, että kaupunki on valvonut Ikipihlaja Annen toimintaa päivittäin.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top