Lojerille jälleen tunnustusta: Nyt tuli Pirkanmaan vientipalkinto!

Uutiset

Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine.

Sastamalalainen Lojer on palkittu Pirkanmaan vientipalkinnolla. Yhtiö on pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja sekä elinkaaripalvelujen tuottaja.

“Venäjä on jo pitkään ollut suurin vientimarkkinamme, mutta se on silti myös suurin potentiaalimme. Aiomme yhä painaa siellä kaasua”, kertoo vientijohtaja Pekka Koski. Yhtiö tähtää tänä vuonna Venäjän suurimmaksi sairaalakalusteiden maahantuojaksi.

Uusimmat avaukset Lojer on tehnyt Kiinaan ja Intiaan. Yhtiön tuotteita on kaikkiaan käytössä 115 maassa.

“Olemme kehittäneet kilpailuetua esimerkiksi laitteiden käytettävyydellä, kestävyydellä ja muotoilulla. Kuuntelemme myös kansainvälisiä asiakkaita herkällä korvalla ja tarvittaessa räätälöimme tuotteitamme nopeastikin paikallisiin tarpeisiin”, sanoo toimitusjohtaja Ville Laine.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Viennin osuus Lojerin koko tuotannosta on yli 60 prosenttia. Leikkauspöydistä se on noin 95 prosenttia.

Lojerilla on Sastamalan lisäksi tehtaat Lahdessa ja Kempeleessä.

Pirkanmaan vientipalkintoa on jaettu vuodesta 1968 alkaen. Tunnustuksen myöntävät Tampereen kauppakamari ja Tampereen nuorkauppakamari.

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top