Keikyän riippusillan eteen talkoillaan kahdessa vuorossa
Yhdistykselle jää omarahoitusosuutta reilu 100 000 euroa.

Keikyän riippusilta.
Sastamalassa Keikyän riippusilta on käyttökiellossa. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde on määrä kunnostaa mittavilla talkoilla.
Riippusillan remontti oli liian kallis investointi Sastamalan kaupungille. Niinpä paikallinen yhdistys Keikyän Perikunta otti vetovastuun projektista, vaikka kokonaisrahoitus ei ole vielä varmaa. Kustannusarvio on 400 000 euroa. Alustavia rahallisia tukia muun muassa valtiolta ja kaupungilta on yhteensä alle 300 000 euroa. Keikyän Perikunnalle jää omarahoitusosuutta reilu 100 000 euroa.
"Yhdistyksellä on hyvin vähän omia varoja, joten meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rahoittaa 25 prosenttia sillan remontista lahjoituksilla sekä minimoimalla rahallista osuutta tekemällä talkootyötä niin paljon kuin mahdollista", yhdistyksen puheenjohtaja Markku Torpo kertoo.
Hänen laskelmiensa mukaan remontti vaatii tuhansia talkootunteja.
Riippusiltaa aletaan kunnostaa talkoilla kuutena päivänä viikossa. "Arkisin töitä tehdään kahdessa vuorossa ja lauantaisin yhdessä vuorossa. Mikäli vapaaehtoisia on tarpeeksi, viikoittain saadaan tehtyä reilun 250 tunnin työviikkoja. Tämän lisäksi siltaa kunnostaa myös palkallisia tekijöitä", Torpo kertoo.
Talkooryhmien vetäjiksi koulutetaan parikymmentä vapaaehtoista. Heidän tehtävänään on johtaa ja valvoa tiimejä sekä vastata turvallisuudesta.
Asukasillassa aktivoidaan talkoolaisia
Vapaaehtoistyötä riittää kaikille halukkaille. Markku Torpo mainitsee esimerkkeinä puutavaran siirtelyn, maalaustyöt, poraukset ja ruuvaukset.
"Haluaisimme myös tehdä sillan historiikin, joten tarvitsemme vapaaehtoisia myös siltaan liittyvien tietojen ja erilaisten kaskujen kerääjiksi", Torpo sanoo.
Mikäli hankkeeseen saadaan hyvin vapaaehtoisia, Markku Torpo uskoo remontoidun sillan avajaisia vietettävän loppusyksystä.
Onko Markku Torpoa alkanut hirvittää projektin onnistuminen?
"Päinvastoin, nykyajassa yhteistyön ja yhteisöllisyyden voimaa ei saisi unohtaa. Haluamme tehdä tästä kaikkien sastamalalaisten yhteisen asian ja toimia yhtenä esimerkkinä koko kaupunkia yhdistävänä voimana. Talkoolaiset ja yhteistyökumppanit ovat lämpimästi tervetulleita myös yli kuntarajojen. Tässä hankkeessa vapaaehtoiset pääsevät osaksi suurta ja merkityksellistä projektia, joka tulee antamaan hyvää mieltä niin kohteelle kuin tekijälle", Torpo pohtii.
Keikyän Perikunta järjestää keskiviikkona 29.1. klo 18 Keikyä-talossa (Keikustie 3, Sastamala) asukasillan, jonka tarkoituksena on antaa lisätietoa hankkeesta ja aktivoida vapaaehtoisia mukaan sillan kunnostustyöhön.