Sastamala pilotoi ostosten kotiinkuljetuksia Keikyässä, Kiikassa ja Kiikoisissa

Uutiset

Ostoskassit, ostokset, kassit, pussit

Kaupunki aloittaa Sastamalassa ruokaostosten kotiinkuljetusten pilotoinnin. Yhteistyössä ovat mukana palveluliikenne ja elintarvikekauppiaat.

Palvelun piirissä ovat alkuun nykyiset palveluliikenteen asiakkaat Keikyässä, Kiikassa ja Kiikoisissa. Kaupungin ja Sotesin Ikäpisteen työntekijät soittavat heille tämän ja ensi viikon aikana.

Kuljetuksen järjestää Vammalan Palveluliikenne ja elintarvikeostokset kerätään K-Supermarket Torikeskuksesta. Palvelu maksaa viisi euroa per kerta, minkä kaupunki laskuttaa jälkikäteen. Hinta sisältää ostosten keräilyn ja toimituksen kotiin. K-Supermarket Torikeskus puolestaan laskuttaa asiakkaalta tämän ostokset kerran kuukaudessa.

Palvelu on saanut nimekseen Oma kauppa-apu. Sitä pyritään jatkossa laajentamaan koko kaupungin alueelle sekä riskiryhmissä muihinkin kuin palveluliikenteen asiakkaisiin.

Kaupunki muistuttaa, että palveluliikenne toimii edelleen normaalisti. Kyyti tilataan voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Sotesin ja työllisyyspalveluiden järjestämät ja sopimuksen mukaiset ikäihmisten kauppa-asioinnit eivät sisälly nyt pilotoitavaan palveluun.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top