Sastamalan kukkapellot lisäävät luonnon monimuotoisuutta – “Pörriäiset tarvitsevat apuamme”

Uutiset

Katariina Pylsy

Katariina Pylsy.

Eri puolille Sastamalan maaseutukaupunkia kylvetään jo kolmannen kerran kukkapeltoja. Ne paitsi ovat ilo silmälle myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

“Kaupungin kukkapellot ovat rakentamattomia tontti- ja joutomaa-alueita. Kaikki kaupungin omistamat tukikelpoiset peltoalueet on vuokrattu maatalouskäyttöön”, kertoo maaseutujohtaja Katariina Pylsy.

Yksivuotisten kukkapeltojen kylvämisessä käytetään Diana-koristekukkaseosta. Siinä on kruunupäivänkakkaraa, maloppia, kesämalvikkia, ruiskaunokkia, öljypellavaa, kesälemmikkiä, pioniunikkoa, opiumunikkoa, hunajakukkaa ja silkkiunikkoa. Peltojen odotellaan kukkivan heinäkuun puolivälin jälkeen.

Muokkaus- ja kylvötöistä vastaavat Taisto Junttila, Pasi Haakana, Eero Lahtinen, Tapio Mörtti ja Hannu Pohjanen. Kukkapellot kylvetään Häijääseen, Kiikkaan, Kiikoisiin, Mouhijärvelle, Suodenniemelle ja Vammalaan.

Kukkapellot osaltaan lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitävät alueen hyönteiskantaa. “Luonnossa pölyttäjien määrä on vähentynyt uhkaavasti. Kimalaiset, mehiläiset ja muut pörriäiset tarvitsevat apuamme”, sanoo Katariina Pylsy. Kukkapellot ovat mukana Yleisradion Pelasta pörriäinen -kampanjassa.

Idea kukkapelloista syntyi kolme vuotta sitten, kun Vammalassa Sarkiankadun palstaviljelmähanke kariutui. Viime vuonna kaupunki täytti kymmenen vuotta ja kukkapeltoja oli kymmenen hehtaaria. “Tänä vuonna kaupungin ikä karttui yhdellä lisävuodella ja kukkapeltojen määrä kasvoi niin ikään yhdellä lisähehtaarilla”, iloitsee Katariina Pylsy.

Kukkapelloista voi saada EU-tukea, jos on tietty ruksi paperissa

Edellytysten täyttyessä kukkapelloista voi saada EU-tukea. Maaseutujohtaja Katariina Pylsy kannustaa sastamalalaisia maanviljelijöitä koemielessä kylvämään kukkapeltoja tukikelpoisille lohkoille.

EU-tukea kukkapelloista on mahdollista saada, jos tilalla on ympäristösitoumus ja on huomannut vuonna 2015 ruksata EU-tukihakemuksen kohdan “Peltoluonnon monimuotoisuus”. Tänä vuonna ruksia ei voi tukihakemukseen enää lisätä. Jos ehdot täyttyvät, ilmoitetaan kasvulohko tukihakemuksessa kasvikoodilla “Monimuotoisuuspelto, maisema”.

Kukkapeltoja on mahdollista kylvää korkeintaan 15 prosenttia tilan ympäristökorvauksen sitoumuksella olevasta pinta-alasta saadakseen ympäristökorvauksen näistä aloista.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
ADVERTISEMENT

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top